lauantai 25. kesäkuuta 2016

Minä ja Disney

Hyvää juhannusta kaikille! Tämä päivä on myös Court of Eleanorille tärkeä päivä, sillä blogi täyttää tänään vuoden!

Perustin Court of Eleanorin 25.6.2015. Silloin olin ehtinyt olla Disney-fani reilut puoli vuotta. Aluksi perustin blogin, jotta voisin puhua vähän kaikesta, mutta kun Disney-tekstit veivät suurimman osan tilasta, ajattelin, että voisin saman tien tehdä blogista vain Disney-aiheisen. Samaan aikaan perustin toisen blogini nimeltä A Geek Interpreter (jossa on muuten ollut hiljaiseloa aika pitkään... Voin kuitenkin kertoa, että muutos tähän tulee viimeistään ensi kuussa!), jossa puhun laajemmin populaarikulttuurista.

Tämän vuoden aikana olen saanut tutustua joihinkin ihaniin suomalaisiin Disney-faneihin ja saanut blogilleni viisi lukijaa. Kiitos kaikille, jotka ovat seuranneet ja kommentoineet blogia, toivottavasti viihdytte jatkossakin!

Ajattelin juhlistaa blogini 1-vuotispäivää kertomalla omasta Disney-faniudestani. Kuten olen maininnut jo joulukalenterissani, en ole katsonut lapsuudessani erityisen paljon Disney-leffoja. Kerron nyt vähän tarkemmin, mistä tämä johtui ja miten Disneystä on myöhemmin tullut tärkeä osa elämääni.

Katsoin kyllä lapsena paljon animaatioita, mutta muistan oikeastaan paremmin piirretyt sarjat kuin elokuvat. Disneyn sarjoista muistan katsoneeni Ankronikkaa, Nalle Puh- videoita ja mummini luona Disney Channelilta joitakin sarjoja, kuten Välituntia. Disneyn elokuvista muistan nähneeni ainakin Miekka kivessä, Topin ja Tessun (sekä sen jatko-osan), Oliverin ja kumppanit, Robin Hoodin sekä 101 dalmatialaisen jatko-osan. Alakoulussa katsoin koulussa ainakin osan Leijonakuninkaasta. Ensimmäinen näkemäni "prinsessa-elokuva" oli Mulan. Ensimmäinen teatterissa näkemäni klassikko oli muistaakseni Bolt, mutta tuolloin olin jo 9-vuotias.

Mistä tämä Disney-elokuvien vähyys sitten johtui? No, äitini ilmeisesti piti yhtiötä "amerikkalaisena hömpötyksenä" ja ajatteli elokuvien antavan huonon naiskuvan. Sinänsä outoa, että meille tuli kuitenkin Disneyn Prinsessa- lehti, joka sulloi Disneyn parhaimmatkin roolimallit samaan heleänpinkkiin muottiin (minä ja siskoni ilmeisesti halusimme lehden, mutta vähän ironiselta tämä silti tuntuu).

Tutustuin toki Disneyn tarinoihin muutenkin kuin elokuvan kautta. Meille tuli Aku Ankka- lehti ja meillä oli paljon satukasetteja. Muistan tällaiset kasetit (ja niiden mukana tulleet kirjaset) olleen ainakin Basil Hiirestä sekä 101 dalmatialaisesta.  Tätä kautta myös osa elokuvien lauluista tuli tutuksi.

En oikeastaan osannut tiedostaa tätä "Disney-puutetta" moneen vuoteen. Lapsena sitä katsoi lähinnä sitä, mitä vanhemmat sattuvat ostamaan tai mitä TV:stä tuli. Alakoulussa muistan ohimenneeni ihmetelleeni sitä, miten jopa luokan pojat olivat nähneet Tuhkimon, mutta minä en.

Varhaisteini-iässä ei Disney jaksanut kiinnostaa. Tämä taisi olla sitä aikaa, kun animaatioiden katselusta alettiin vähitellen siirtyä näyteltyihin elokuviin (tai kuten minä niitä pienenä kutsuin, "valokuvattuihin elokuviin"). Näin Kaksin karkuteillä- elokuvan teattereissa sen ilmestyttyä, mutta sekään ei saanut minua vielä innostumaan Disneystä. Frozenin ilmestyminen vuoden 2013 lopussa meni minulta kokonaan ohi. Tuolloin minulla ei ollut vielä tietoakaan siitä, että vuoden päästä minusta tulisi Disney-fani.

Miten harrastukseni sai sitten alkunsa? Totta puhuen en muista tarkkaan itsekään. Taisin tajuta Disney-aiheisia YouTube- videoita katsellessani, miten vähän olinkaan nähnyt Disney-elokuvia. Olin utelias ja halusin varmaan myös paikata aukkoa mahdollisessa yleissivistyksessäni. 

Siispä, joululomalla 2014, aloin hankkia kirjastosta käsiini Disney-leffoja. Onneksi minulla oli katsomisseurana isosiskoni, jonka kanssa olemme jakaneet monet asiat. Aloitimme katsomisen renessanssiajan klassikoista. Ensimmäinen näistä oli Notre Damen kellonsoittaja ja sitä seurasivat Pieni merenneito, Kaunotar ja hirviö sekä Pocahontas. Katsoimme elokuvat englanniksi, ja niin olemme tehneet tähän päivään saakka. Minulla kun ei liity suomidubbeihin nostalgia-arvoa ja haluan nähdä elokuvat juuri sellaisena, millaiseksi ne on tarkoitettu. Olen kuitenkin uusintakatselulla katsonut joitakin elokuvia myös suomeksi, kuten suosikkini Kaunottaren ja hirviön.

Tänä päivänä omistan 17 Disney-klassikkoa ja neljä Pixar-elokuvaa. Olisi tietenkin upeaa omistaa koko sarja, mutta en sitten tiedä, onko niitä ei-mielestäni-niin-hyviä elokuvia pakko saada.

On hienoa olla Disney-fani. Ennen harrastukseni alkua en tajunnut ollenkaan, miten paljon vanhempia Disney-faneja onkaan. On ollut ilo löytää nämä Disney-yhteisöt niin blogimaailmasta kuin YouTubestakin. Ujona ihmisenä en ole juuri puhunut innostuksestani Internetin ulkopuolella, mutta toivon saavani vielä joskus ystäviä, joiden kanssa voi puhua Disneystä vaikka koko päivän. 

Minua ei juuri harmita se, etten nähnyt suosikkielokuviani jo lapsena - paitsi sellaisina hetkinä, kun muut puhuvat lapsuusmuistoistaan elokuvien parissa. Disney tarjoaa kuitenkin valtavasti isommallekin lapselle, ja on antanut minulle lyhyessä ajassa jo paljon arvokkaita muistoja.


Olisin halunnut itse tehdä jonkin hienon kuvan, mutta aikaa ei ollut riittävästi. Kuvan lähde: http://images6.fanpop.com/image/photos/34700000/Disney-Characters-disney-34743393-1024-726.jpg




















































































































































torstai 2. kesäkuuta 2016

What makes a monster and what makes a man?

En taaskaan ole tullut kirjoittaneeksi blogiin pariin kuukauteen... Mutta onneksi kesäloma koittaa aivan pian ja silloin on taas enemmän aikaa kirjoittamiseen! Tässä kuussa tulee myös kuluneeksi vuosi Court of Eleanorin perustamisesta. Kylläpä aika rientää!

Mutta nyt varsinaiseen aiheeseen. Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni listan parhaista Disney-pahiksista, mutta jotenkin en ole saanut ajatusta toteutetuksi... Nyt on kuitenkin tullut sen aika. Kurkistetaanpa siis minun "pimeälle puolelleni"! Lista sisältää vähän juonipaljastuksia! Kuvien lähde on taas kerran disneyscreencaps.com.






10. Prinssi Hans - Frozen



En nähnyt Frozenia ennen kuin sen ilmestymisestä oli kulunut yli vuosi, ja olin saanut jo tietää, että Hans on pahis. Harmi sinänsä, koska joillekin se on varmaan ollut todellinen yllätys... Joka tapauksessa Hans on kivan erilainen pahis. Prinssejä nyt on ollut pahiksina aiemminkin, mutta ei sellaisia, jotka onnistuvat hurmaamaan sankarittaren. Minusta olisi kyllä ollut kiva tietää Hansista enemmänkin, on vähän tylsää että hänen todellinen puolensa näytettiin vasta ihan elokuvan lopussa. Hyvä näyttelijä Hans kyllä on, olisin varmaan itsekin mennyt halpaan! Mutta en nyt sentään kihloihin...




9. Yzma - Keisarin uudet kuviot



Mietin pitkään, pääseekö Yzma listalle vai ei. Yksi pahis kuitenkin puuttui TOP-10:stä, joten pitihän siinä jotain keksiä. Keisarin uudet kuviot on minusta hauskin Disney-elokuva ikinä, joten ei ole ihme, että myös Yzma on huvittava pahis. Kuitenkin suuri osa Yzman hauskuudesta syntyy kanssakäymisestä Kronkin kanssa eikä hahmo tuntuisi yksin läheskään yhtä hyvältä. Tämä hieman vähentää Yzman pisteitä listallani. Yzma on pahis, jota pystyn jotenkin ymmärtämään: en siedä liiallista ylimielisyyttä ja minuakin varmaan ärsyttäisi sellainen ihminen kuin Kuzco. Tyytyisin kyllä Yzman asemassa vain potkuihin, enkä juonittelisi kostoa!





8. Prinssi Juhana - Robin Hood


En juuri välitä Disneyn Robin Hoodista, mutta mieleenpainuvat pahikset tekevät elokuvan vähän paremmaksi. Etenkin prinssi Juhana, joka pelkuruudessaan on enemmän huvittava kuin uhkaava pahis. Tätä vallanhimoista leijonaa on hauska katsoa, tosin minua vähän ärsyttää se jatkuva peukalon imeminen... Prinssi Juhana on myös yksi niitä harvoja Disney-pahiksia, joilla on historiallinen tausta (toinen tällainen pahis on Pocahontasin Ratcliffe), vaikkei hahmo oikeaa kuningas Juhanaa ainakaan ulkonäöltään muistuta...





7. Claude Frollo - Notre Damen kellonsoittaja



Frollo on ehdottomasti yksi karmeimmista Disney-pahiksista, mutta myös yksi kiehtovimmista. Harvan pahiksen ajatuksia kuvataan elokuvassa yhtä syvällisesti Frollon. Tuomari Frollo uskoo, että hänen pahat tekonsa ovat oikein, ja ylpeilee pahuuden sijaan hyvyydellään. Ehkä juuri tämä piirre tekee hänestä niin pelottavan hahmon. Kuinka moni toisille ihmisille vääryttä tekevä on mahtanut ajatella, että tekee oikein? Frollossa on syvyyttä ja realistisuutta, ja jos minun koskaan pitäisi pitää esitelmä jostakin Disney-pahiksesta, Frollo olisi ensimmäinen vaihtoehtoni. En sanoisi erityisemmin pitäväni hänen hahmostaan, mutta juuri inhon tunteesta tunnistaa hyvin onnistuneen pahiksen.




6. Pahatar - Prinsessa Ruusunen



Rakastan Prinsessa Ruususta. Elokuva edustaa Disneyn klassikoista kaikkein puhtaimmin satugenreä: on linnoja, haltijattaria ja tietenkin hyvän ja pahan taistelua. Pahatarta voisi sanoa miltei pahuuden ruumiillistumaksi(nimestäkin voi päätellä jotain), joka uskoo viimeiseen asti pahan voimien voittavan hyvyyden ja rakkauden. Hän on Disneyn naispahiksista kaikkein elegantein ja varmasti myös voimakkain. Hänessä on myös todella uhkaava aura, johtuen ehkä juuri hänen hienostuneesta olemuksestaan. 



5. Jafar - Aladdin


En oikeastaan osaa selittää, miksi Jafar on näin korkealla. Hän on yksinkertaisesti hyvä pahis, jonka tekemisiä on mielenkiintoista ja kammottavaa seurata. Pidän Jafarista enemmän ennen elokuvan kliimaksia, jolloin hänen päässään kyllä napsahtaa täydellisesti. Jafarilla on joitakin hauskoja kommentteja, kuten (en muista suomenkielistä): "I think it's time to say goodbye to Prince Abubu." Hänellä on myös mahtavia ilmeitä, kuten kyseisessä kuvassa.



4. Hades - Herkules



Olen aina pitänyt kreikkalaisesta mytologiasta, mutta en ole siitä niin tarkka, että minua ärsyttäisi Herkuleksen "väärät" kuvaukset jumalista, kuten Hadeksesta. Varsinkin, kun hahmo on aivan mahtava! Hades on huumorintajuinen tyyppi, jolla on harvinaisen lyhyt pinna.Hän on niin hauska, että on helppo unohtaa, miten julma hän todellisuudessa onkaan. Millainen ihminen (tai jumala) haluaa tappaa viattoman vauvan vain jotta saa vallan? Oli miten paha tahansa, Hadesta on kuitenkin vaikea vihata, sillä niin riemastuttava hahmo hänestä on tehty! 



3. Gaston - Kaunotar ja hirviö


Olen vähän yllättynyt, että Gaston pääsi näinkin korkealle. Totta puhuen minulla on vähän ristiriitaiset tuntemukset hänestä: toisaalta hän on ahdasmielinen idiootti, mutta samalla huvittava hahmo, josta huomaan joka tapauksessa pitäväni. Gaston on täydellinen pahis Kaunottareen ja hirviöön: ihailtu ja komea mies, joka on kuitenkin kaikkea muuta kuin hyväsydäminen. Hänen hahmossaan tapahtuu elokuvan aikana kiintoisa kehitys: ensin hän vaikuttaa melko harmittomalta, vaikka onkin hyvin itsekeskeinen ja rasittava. Hänelle syntyy kuitenkin pakkomielle saada Belle vaimokseen, ja tämän vuoksi hän on valmis mihin vain, jopa tappamaan kilpakosijan. Gastonilla on erilainen tavoite kuin monilla muilla Disney-pahiksilla, mikä on mukavaa vaihtelua. Lisäpisteitä Gaston saa hauskasta nimikkolaulustaan! 



2. Ratigan - Mestarietsivä Basil Hiiri


Siinä missä Sherlock Holmesilla on professori Moriarty, Basil Hiiren arkkivihollinen on professori Ratigan. Tämä valtava rotta (joka tosin esittää hiirtä) on mestaririkollinen, joka hän tekee kaikkensa, jotta saisi suunnitelmiaan häiritsevän Basilin pois pelistä. Ratigan on yksi ilmeikkäimmistä Disney-pahiksista, ja pidän myös todella paljon hänen alkuperäisversion puhetavastaan. Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että meillä on ollut lemmikkirottia, ja pidän kyseistä eläimestä paljon (tosin rottien hännät ovat silti karmivia). En muuten muista nähneeni juuri yhtään sellaista TOP-listaa, jossa Ratigan olisi edes mukana, saati näin korkealla. Luulen yhden syyn olevan se, että koko elokuva tuntuu olevan vähän unohdettu, mikä on ikävää.





1. Scar - Leijonakuningas



Scar on täydellinen pahis. Hän pystyy ilman tunnontuskia murhaamaan veljensä Mufasan ja yrittää vielä murhata pienen veljenpoikansa Simban (ihmettelen, miksei Scar hoitanut tätäkin itse, sen sijaan että lähettää tyhmiksi tietämänsä hyeenat tehtävään...). Toisin sanoen hän on täysi psykopaatti. Mutta Scarista on tästä huolimatta vaikea olla pitämättä. Hän on kivan sarkastinen, pidän hänen hahmodesignistaan ja hänellä on mieleenpainuva pahislaulu. Lisäksi Jeremy Ironsin ääni on aivan upea. Leijonakuninkaassa kaikki tärkeät hahmot ovat hyvin onnistuneita, ja Scar on yksi parhaista.



Siinäpä ne sitten olivatkin. Työstin tätä listaa monta päivää koulukiireiden lomassa, ihanaa, että se tuli nyt valmiiksi. Kertokaa toki, mitkä pahikset kuuluvat teidän suosikkeihinne!