Animaatio vs. live-action

Minun on jo pitkään tehnyt mieli puhua aiheesta, joka jakaa mielipiteitä, mutta jolle ei näy olevan loppua. Nimittäin Disneyn animaation pohjalta tekemistä live-action-elokuvista. Olen nähnyt näistä elokuvista neljä, enkä oikein vieläkään tiedä, kannatanko live-action-sovituksia vai en. Kokoan tässä vähän mielipiteitäni ja ajatuksiani live-action-elokuvista vertaamalla niitä vastaavaan animaatioon. Lopuksi kerron, kummasta olen pitänyt enemmän - ja saan ehkä vähän selvyyttä siihen, onko animaatioiden uudelleensovittaminen minusta hyvä vai huono asia.

Kuvat ovat sivustolta disneyscreencaps.com, ellei kuvan yhteydessä toisin mainita. Teksti sisältää juonipaljastuksia!


Liisa Ihmemaassa (animaatio 1951, live-action 2010)

Tämä on elokuvista ainoa, josta olen nähnyt live-actionin ennen animaatiota. Nähdessäni Tim Burtonin elokuvan ensimmäistä kertaa en edes ollut Disney-fani. Myöhemmin näin sitten Liisan animaationakin. Tuntuu oikeastaan vähän oudolta verrata näitä elokuvia, koska ne ovat niin erilaisia juoneltaan. Niissä on kuitenkin samoja hahmoja ja niillä on sama nimi, joten otetaan nyt tämäkin mukaan vertailuun.

Aloitetaan animaatiosta. Liisa Ihmemaassa ei kuulu Disney-suosikkeihini, sillä pidän sitä vähän pitkästyttävänä. Myös lauluja on melkeinpä liikaa (eivätkä ne ole kovin mieleenjääviä), mutta elokuva on onnistunut todella hyvin tuomaan esille unimaailman järjettömyyden sekä painajaisten ahdistavuuden. Kaiken kaikkiaan elokuva on ihan kiva, mutta ei sellainen, jota haluaisin katsoa kerta toisensa jälkeen.

Erityisesti animaation loppukohtaus on painajaismaisen ahdistava.

Entä sitten se live-action? Täytyy sanoa, että ensimmäisellä katselukerralla pidin elokuvasta paljonkin - siinä oli hyvät näyttelijäsuoritukset ja hieno fantasiamaailma. Kuitenkin, nähdessäni elokuvan toista kertaa joitakin vuosia myöhemmin huomasin, ettei se ollut niin hyvä kuin olin muistanut. Mitä siis oli tapahtunut? No, yksinkertaisesti koko juoni tuntui minusta hieman liian kliseiseltä. Valittu sankari, jonka täytyy pelastaa maailma? Liisako? Ei minua se haitannut, että Liisasta tehtiin omatoimisempi hahmo - tosin täytyy myöntää, ettei hänen valjuksi jäänyt hahmonsa kiinnostanut minua paljoa enempää kuin animaation passiivinen pikkutyttö. Minusta tästä "paluu Ihmemaahan" -aiheesta olisi vain voinut saada jotain sankaritarinaa omaperäisempääkin aikaan. Lisäksi Ihmemaasta on tehty liian järkevä. Ovathan hahmot toki erikoisia, mutta olisin kaivannut jotain vielä unenomaisempaa. Tiedän, ettei Ihmemaa ole unta tässä versiossa, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, mutta olisin halunnut menon olevan vähän sekavampaa. 

Sankaritar tai ei, Liisan hahmo ei edelleenkään jaksanut kiinnostaa minua.

Animaatio vai live-action? Näistä kahdesta on itse asiassa todella vaikea valita, kummasta pidän enemmän - luultavasti juuri siksi, että ne ovat niin erilaisia. Lopulta kallistun kuitenkin animaation puoleen. Juuri sopivan seko elokuva, joka toimii hyvin ilman varsinaista juontakin. Edustaa enemmän sitä, mitä haluan Liisa Ihmemaassa -tarinalta.



Prinsessa Ruusunen (1959) ja Maleficent - Pahatar (2014)

Maleficentin olen nähnyt live-action-sovituksista viimeisimpänä Netflixistä. Prinsessa Ruusunen kuuluu suosikkiklassikoihini ihanan satumaisuutensa ja onnistuneiden hahmojen vuoksi. Auroran rooli olisi toki voinut olla suurempi, mutta muuten elokuva on minusta mestariteos, eikä vähiten upean pääpahiksensa ansiosta. Pahatar on elegantti, mutta samaan aikaan pelottava. Kohtaukset, joissa hän esiintyy, ovat elokuvan parhaimmistoa. Siksi ei ole kovin yllättävää, että juuri hänestä päätettiin tehdä animaation live-action-sovituksen päähenkilö.

Prinsessa Ruususessa Pahatar on täydellinen pahis...

Harmi vain, ettei se sovitus ole kovin lähellä Prinsessa Ruususta. Ainoa animaatiota noudattava kohtaus on Auroran ristiäisjuhla, mikä onkin toteutettu Maleficentissa hienosti. Mutta vaikka elokuvassa on samat hahmot kuin animaatiossa, heistä on minusta tehty liian erilaisia. Erityisesti minua ärsytti se, millaisia Auroran haltijakummeista oli tehty. Hyvät haltijattaret - pikemminkin raivostuttavat riiviöt! En pitänyt yhtään siitä, miten kaikki animaation hyvät ja sankarilliset hahmot olivat Maleficentissa kyvyttömiä idiootteja. Prinssi Phillipilläkään ei ollut mitään kunnollista roolia. Mitä tulee Pahattareen itseensä, niin minusta hänestä oli tehty liian hyvä. Ei minua haitannut, että hänelle annettiin taustatarina ja syy teoilleen, mutta samalla hänestä tehtiin liiankin voimakkaasti uhri vääryydelle, eikä suinkaan "kaiken pahuuden rakastajatar". Lisäksi luulen, että olisin pitänyt enemmän siitä, jos Pahatar olisi kuollut tässäkin versiossa. Se olisi ollut syvällisempää ja tuonut tarinaan traagisemman sävyn. Tästä elokuvasta olisi tullut aika erilainen, jos minä olisin ollut sitä käsikirjoittamassa...

...Maleficentissa ärsyttävä hyvis.

Animaatio vai live-action? Ei ole varmaan epäselvää, että valitsen animaation. Maleficent on katsottava elokuva, mutta ei sellainen, jota haluaisin kovin mielelläni katsoa uudelleen. Prinsessa Ruusunen on sen sijaan kaunis ja viihdyttävä elokuva, joka on klassikko syystäkin.

Tuhkimo (1950) ja Cinderella - Tuhkimon tarina (2015)

Kävin katsomassa Cinderellan elokuvissa, mikä oli ihan positiivinen kokemus. Varsinkin kun ottaa huomioon, etten juuri välitä animaatio-Tuhkimosta. Minusta animaatio on melko tylsä ja epätasapainoinen - itse olisin mieluummin seurannut koko elokuvan Tuhkimon tekemisiä kuin katsonut hiirten kohelluksia, jotka vievät paljon ruutuaikaa. Elokuvassa on toki paljon hyvääkin: ihanat, ajattomat laulut sekä Tuhkimon hahmo, jota olen alkanut arvostaa aivan eri tavalla. Eihän Tuhkimo olekaan mikään tylsimys, vaan päättäväinen ja oman arvonsa tunteva nainen. Lisäksi hänen tanssiaispukunsa on yksinkertaisesti upea.

Kiltteydestään huolimatta Tuhkimo osaa puolustaa itseään.

Live-action onnistuu hyvin säilyttämään animaation túnnelman. Elokuvan miljöö on ihanan satumainen ja erityisesti puvustus on onnistunut. Sille ei nyt edelleenkään mahda mitään, ettei Tuhkimo tarinana innosta minua. Juoni ei siis ole erityisen mielenkiintoinen tässäkään versiossa. Mutta on elokuvassa paljon hyvääkin. Lily James oli juuri sopiva valinta Tuhkimoksi, erityisesti pidän hänen lämpimästä hymystään. Pakko on mainita myös hurmaava Richard Madden, joka on aivan toista maata kuin animaation pökkeliprinssi! Erityisen paljon pidin elokuvassa siitä, miten se syvensi Tuhkimon ja prinssin suhdetta ja teki siitä uskottavamman. Miinuspisteitä elokuva saa haltijakummista. Helena Bonham-Carter on hyvä näyttelijä, mutta minusta rooliin olisi voitu valita joku vanhempi ja "isoäitimäisempi" nainen. Lisäksi hahmosta oli tehty aivan liian hölmön oloinen.

Animaatiossa pinnalliseksi jäänyt rakkaustarina kuuluu Cinderellan parhaimpiin puoliin.

Animaatio vai live-action? Nyt täytyy kyllä valita live-action. Parempi rakkaustarina ja keskittyy enemmän Tuhkimon hahmoon. Hyvä sovitus, johon on tuotu myös mukavasti uutta.


Viidakkokirja (animaatio 1967, live-action 2016)

Minulla oli Viidakkokirja-live-actionin tullessa animaatiokin katsomatta, joten pitihän se nähdä ennen uudelleensovitusta. Elokuva ei kuulu Disney-suosikkeihini, mutta ei toisaalta inhokkeihinkaan. Siinä on hyviä hahmoja, erityisesti pidän Bagheerasta ja Baloosta. Myös Shere Khan on hyvä pahis. Elokuvassa ei kuitenkaan ole kunnon juonta ja loppukin tuntuu liian hatusta vedetyltä. Myös Mowglin hahmo on vähintäänkin rasittava. Hän ei tee juuri muuta kuin valittaa, ettei halua ihmiskylään ja harhailee ympäriinsä. Mietinkin, kannattaako käyttää rahaa live-actionin näkemiseen elokuvissa. No, kyllä se kannatti.
'

Viidakkokirja-animaatio koostuu suurimmaksi irtonaisista kohtauksista, jotka eivät vie juonta eteenpäin.

Live-action - jos sellaisesta voidaan puhua, kun suurin osa hahmoista on tietokoneella animoituja, tuntuu korjaavan kaiken, mikä animaatiossa on vikana. Nyt elokuvassa on juoni, Mowglin hahmo on huomattavasti sympaattisempi (kaikki kunnioitukseni upean roolisuorituksen tehneelle Neel Sethille), loppu on paremmin elokuvaan sopiva ja antaa hienomman sanoman. Toki tämäkään versio ei ole täydellinen. Ensinnäkin, vaikka Bare Necessities -kappale saatiin sovitettua hyvin elokuvaan, on kuningas Louien I Wan'na Be Like You aivan tarpeeton ja tuskallista kuultavaa. Sen kappaleen ei vain kuulu olla mikään istuen laulettu soolo. Kuningas Louiesta puheen ollen, miksi hänestä oli tehty pahis? En sillä, että hän olisi mikään erityisen mukava tyyppi animaatiossakaan (kidnappaa Mowglin jne.), mutta tämä jätti-Louie oli paljon pelottavampi kuin Shere Khan! Hahmojen muutoksista vielä sen verran, että vaikka live-actionin Baloo oli sinänsä hauska hahmo, en oikein pitänyt siitä, että hänen ja Mowglin ystävyys alkoi vilpillisesti. Tässä kohdassa pidän enemmän animaatiosta.

Erityisen vaikutuksen live-actionissa teki Mowglin hahmo. Kuvan lähde: http://www.dnaindia.com/entertainment/report-the-jungle-book-box-office-collection-jon-favreau-s-film-becomes-second-highest-opener-of-2016-2200150

Animaatio vai live-action? Animaatio on ihan hyvä, mutta live-action monta kertaa parempi. Tarinasta tehtiin paljon koskettavampi ja Mowglin hahmoon saatiin enemmän syvyyttä. Muutoksia oli paljon, mutta usein ne onnistuivat rikastuttamaan tarinaa sen latistamisen sijaan. Ehkä suosikkini näkemistäni live-action-versioista.



Tässä ne sitten olivatkin. Pisteet menivät tasan, eli eiköhän niistä live-actioneistakin johonkin ole. Eiväthän ne välttämättä ole tarpeellisia ja niitä voi pitää pelkkänä rahastuksena, mutta ne voivat kuitenkin tuoda animaatioiden tuttuihin tarinoihin jotakin uutta. Se, pitääkö niistä vai ei, riippuu toki siitäkin, miten paljon katsoja pitää alkuperäisestä animaatiosta. Itseni kohdalla Prinsessa Ruusunen on minulle sen verran rakas elokuva, etten pitänyt Maleficentin siihen tekemistä muutoksista.

Mitä tulee tuleviin live-actioneihin, odotan kovasti maaliskuussa ilmestyvää lempiklassikkoni Kaunottaren ja hirviön uudelleensovitusta. Tähän mennessä näyttää melko lupaavalta, erityisesti olen iloinen siitä, että elokuva on musikaali. Jos laulut olisi poistettu, osa tunnelmasta olisi väkisinkin kadonnut. Näyttelijävalinnat vaikuttavat myös hyviltä. Sen sijaan Disneyn juuri julkistama Leijonakuningas-live-action kuulostaa kamalalta idealta. Siinähän olisi vain CGI-animoituja leijonia! En pidä ajatuksesta ollenkaan. Ei sillä, että olisin ollut kovin yllättynyt, mutta jotkut elokuvat voisi vain jättää rauhaan. Varsinkin Leijonakuninkaan, jonka kohdalla en näe mitään syytä uudelleensovitukseen. Ylipäätään en Kaunottaren ja hirviön jälkeen kaipaa erityisesti enää mitään live-action-versiota. Kyllä niitä tulee varmaan joka tapauksessa katsottua, kun on liian utelias jättämään välinkään.

Mitä mieltä te lukijat olette live-action-sovituksista? Onko animaatioiden uudelleensovituksissa järkeä? Onko jokin elokuva, jonka haluaisit erityisesti nähdä live-actionina? Kertokaa ajatuksianne kommenteissa!

Leijonakuningas-ulkoilmanäytös

Arki on taas alkanut, mutta sitä piristämässä ovat syksyn mittaan ilmestyvät uudet elokuvat ja TV-sarjat. Yllättäen pääsin katsomaan myös vähän vanhempaa elokuvaa, nimittäin Turun nuorisovaltuusto, Kirjakahvila ja Turun elokuvakerho olivat järjestänyt ulkoilmanäytöksen Disneyn rakastetusta klassikosta Leijonakuninkaasta. Vaikka esitys alkoi melko myöhään torstai-iltana ja seuraavana päivänä oli koulua, niin eihän sellaista tilaisuutta voinut jättää väliin!

Leijonakuningas ei ihan ylimpiin Disney-suosikkeihini kuulu, vaikka onkin kiistattoman hieno elokuva. Kuitenkin olin jo aiemmin ajatellut, että elokuva olisi varmasti upea valkokankaalla nähtynä. No, ihan valkokangasta ei esityksessä ollut, mutta muuten kokemus vastasi aika hyvin elokuvissa käyntiä - yhdistettynä ulkoilmateatteriin.

Näytös järjestettin Vanhalla suurtorilla ja sisään pääsi ennakkotietojen mukaan 250, vaikka lopulta meitä olikin yli 300. Illaksi oli luvattu sadetta, mutta vaikka vähän ripottelikin, ei se katseluelämystä haitannut (oli oikeastaan aika huvittavaa, miten ennen esitystä soitettiin Disney-lauluja, ja juuri Bambin Little April Shower -laulun aikana alkoi sataa).

Itse esitys oli kyllä vaikuttava! Elokuva oli Blu-ray-versio (itse asiassa ensimmäinen näkemäni Blu-ray-elokuva), ja niin kuva kuin ääni olivat huippulaatua. Elokuva heijastettiin valkoisen rakennuksen seinään. Katsoimme elokuvan alkuperäisäänillä ja suomenkielisillä tekstityksillä. Oli tunnelmallista istua ulkona, ja elokuvassa tulin kiinnittäneeksi aivan eri tavalla huomiota etenkin Hans Zimmerin upeaan taustamusiikkiin.

Siskoni puhelimellaan ottama kuva. Itse olin tässä vaiheessa jo sammuttanut puhelimeni kuin olisi elokuvateatterissa ollut...

Kyseessä oli hieno ja muistettava kokemus, ja mikäli kiinnostavia elokuvia esitetään jatkossakin tällä tavalla, osallistun mielelläni! On ihanaa, kun omassa kotikaupungissa järjestetään tällaisia tapahtumia, jos tämä olisi esitetty vaikka Helsingissä, olisin vain jäänyt haaveilemaan...


Lopuksi vielä muutama sananen blogin jatkosta. Julkaisutahtini on ollut kovin epäsäännöllinen koko vuoden ajan, ja vaikka haluaisinkin, en voi luvata muutosta tähän ainakaan lähiaikoina. Voin kuitenkin sanoa, että yksi uusi teksti on jo suunnitteilla. Näissä tunnelmissa toivotan kaikille hyvää syksyn alkua!

Minä ja Disney

Hyvää juhannusta kaikille! Tämä päivä on myös Court of Eleanorille tärkeä päivä, sillä blogi täyttää tänään vuoden!

Perustin Court of Eleanorin 25.6.2015. Silloin olin ehtinyt olla Disney-fani reilut puoli vuotta. Aluksi perustin blogin, jotta voisin puhua vähän kaikesta, mutta kun Disney-tekstit veivät suurimman osan tilasta, ajattelin, että voisin saman tien tehdä blogista vain Disney-aiheisen. Samaan aikaan perustin toisen blogini nimeltä A Geek Interpreter (jossa on muuten ollut hiljaiseloa aika pitkään... Voin kuitenkin kertoa, että muutos tähän tulee viimeistään ensi kuussa!), jossa puhun laajemmin populaarikulttuurista.

Tämän vuoden aikana olen saanut tutustua joihinkin ihaniin suomalaisiin Disney-faneihin ja saanut blogilleni viisi lukijaa. Kiitos kaikille, jotka ovat seuranneet ja kommentoineet blogia, toivottavasti viihdytte jatkossakin!

Ajattelin juhlistaa blogini 1-vuotispäivää kertomalla omasta Disney-faniudestani. Kuten olen maininnut jo joulukalenterissani, en ole katsonut lapsuudessani erityisen paljon Disney-leffoja. Kerron nyt vähän tarkemmin, mistä tämä johtui ja miten Disneystä on myöhemmin tullut tärkeä osa elämääni.

Katsoin kyllä lapsena paljon animaatioita, mutta muistan oikeastaan paremmin piirretyt sarjat kuin elokuvat. Disneyn sarjoista muistan katsoneeni Ankronikkaa, Nalle Puh- videoita ja mummini luona Disney Channelilta joitakin sarjoja, kuten Välituntia. Disneyn elokuvista muistan nähneeni ainakin Miekka kivessä, Topin ja Tessun (sekä sen jatko-osan), Oliverin ja kumppanit, Robin Hoodin sekä 101 dalmatialaisen jatko-osan. Alakoulussa katsoin koulussa ainakin osan Leijonakuninkaasta. Ensimmäinen näkemäni "prinsessa-elokuva" oli Mulan. Ensimmäinen teatterissa näkemäni klassikko oli muistaakseni Bolt, mutta tuolloin olin jo 9-vuotias.

Mistä tämä Disney-elokuvien vähyys sitten johtui? No, äitini ilmeisesti piti yhtiötä "amerikkalaisena hömpötyksenä" ja ajatteli elokuvien antavan huonon naiskuvan. Sinänsä outoa, että meille tuli kuitenkin Disneyn Prinsessa- lehti, joka sulloi Disneyn parhaimmatkin roolimallit samaan heleänpinkkiin muottiin (minä ja siskoni ilmeisesti halusimme lehden, mutta vähän ironiselta tämä silti tuntuu).

Tutustuin toki Disneyn tarinoihin muutenkin kuin elokuvan kautta. Meille tuli Aku Ankka- lehti ja meillä oli paljon satukasetteja. Muistan tällaiset kasetit (ja niiden mukana tulleet kirjaset) olleen ainakin Basil Hiirestä sekä 101 dalmatialaisesta.  Tätä kautta myös osa elokuvien lauluista tuli tutuksi.

En oikeastaan osannut tiedostaa tätä "Disney-puutetta" moneen vuoteen. Lapsena sitä katsoi lähinnä sitä, mitä vanhemmat sattuvat ostamaan tai mitä TV:stä tuli. Alakoulussa muistan ohimenneeni ihmetelleeni sitä, miten jopa luokan pojat olivat nähneet Tuhkimon, mutta minä en.

Varhaisteini-iässä ei Disney jaksanut kiinnostaa. Tämä taisi olla sitä aikaa, kun animaatioiden katselusta alettiin vähitellen siirtyä näyteltyihin elokuviin (tai kuten minä niitä pienenä kutsuin, "valokuvattuihin elokuviin"). Näin Kaksin karkuteillä- elokuvan teattereissa sen ilmestyttyä, mutta sekään ei saanut minua vielä innostumaan Disneystä. Frozenin ilmestyminen vuoden 2013 lopussa meni minulta kokonaan ohi. Tuolloin minulla ei ollut vielä tietoakaan siitä, että vuoden päästä minusta tulisi Disney-fani.

Miten harrastukseni sai sitten alkunsa? Totta puhuen en muista tarkkaan itsekään. Taisin tajuta Disney-aiheisia YouTube- videoita katsellessani, miten vähän olinkaan nähnyt Disney-elokuvia. Olin utelias ja halusin varmaan myös paikata aukkoa mahdollisessa yleissivistyksessäni. 

Siispä, joululomalla 2014, aloin hankkia kirjastosta käsiini Disney-leffoja. Onneksi minulla oli katsomisseurana isosiskoni, jonka kanssa olemme jakaneet monet asiat. Aloitimme katsomisen renessanssiajan klassikoista. Ensimmäinen näistä oli Notre Damen kellonsoittaja ja sitä seurasivat Pieni merenneito, Kaunotar ja hirviö sekä Pocahontas. Katsoimme elokuvat englanniksi, ja niin olemme tehneet tähän päivään saakka. Minulla kun ei liity suomidubbeihin nostalgia-arvoa ja haluan nähdä elokuvat juuri sellaisena, millaiseksi ne on tarkoitettu. Olen kuitenkin uusintakatselulla katsonut joitakin elokuvia myös suomeksi, kuten suosikkini Kaunottaren ja hirviön.

Tänä päivänä omistan 17 Disney-klassikkoa ja neljä Pixar-elokuvaa. Olisi tietenkin upeaa omistaa koko sarja, mutta en sitten tiedä, onko niitä ei-mielestäni-niin-hyviä elokuvia pakko saada.

On hienoa olla Disney-fani. Ennen harrastukseni alkua en tajunnut ollenkaan, miten paljon vanhempia Disney-faneja onkaan. On ollut ilo löytää nämä Disney-yhteisöt niin blogimaailmasta kuin YouTubestakin. Ujona ihmisenä en ole juuri puhunut innostuksestani Internetin ulkopuolella, mutta toivon saavani vielä joskus ystäviä, joiden kanssa voi puhua Disneystä vaikka koko päivän. 

Minua ei juuri harmita se, etten nähnyt suosikkielokuviani jo lapsena - paitsi sellaisina hetkinä, kun muut puhuvat lapsuusmuistoistaan elokuvien parissa. Disney tarjoaa kuitenkin valtavasti isommallekin lapselle, ja on antanut minulle lyhyessä ajassa jo paljon arvokkaita muistoja.

Olisin halunnut itse tehdä jonkin hienon kuvan, mutta aikaa ei ollut riittävästi. Kuvan lähde: http://images6.fanpop.com/image/photos/34700000/Disney-Characters-disney-34743393-1024-726.jpg

What makes a monster and what makes a man?

En taaskaan ole tullut kirjoittaneeksi blogiin pariin kuukauteen... Mutta onneksi kesäloma koittaa aivan pian ja silloin on taas enemmän aikaa kirjoittamiseen! Tässä kuussa tulee myös kuluneeksi vuosi Court of Eleanorin perustamisesta. Kylläpä aika rientää!

Mutta nyt varsinaiseen aiheeseen. Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni listan parhaista Disney-pahiksista, mutta jotenkin en ole saanut ajatusta toteutetuksi... Nyt on kuitenkin tullut sen aika. Kurkistetaanpa siis minun "pimeälle puolelleni"! Lista sisältää vähän juonipaljastuksia! Kuvien lähde on taas kerran disneyscreencaps.com.






10. Prinssi Hans - Frozen



En nähnyt Frozenia ennen kuin sen ilmestymisestä oli kulunut yli vuosi, ja olin saanut jo tietää, että Hans on pahis. Harmi sinänsä, koska joillekin se on varmaan ollut todellinen yllätys... Joka tapauksessa Hans on kivan erilainen pahis. Prinssejä nyt on ollut pahiksina aiemminkin, mutta ei sellaisia, jotka onnistuvat hurmaamaan sankarittaren. Minusta olisi kyllä ollut kiva tietää Hansista enemmänkin, on vähän tylsää että hänen todellinen puolensa näytettiin vasta ihan elokuvan lopussa. Hyvä näyttelijä Hans kyllä on, olisin varmaan itsekin mennyt halpaan! Mutta en nyt sentään kihloihin...




9. Yzma - Keisarin uudet kuviot



Mietin pitkään, pääseekö Yzma listalle vai ei. Yksi pahis kuitenkin puuttui TOP-10:stä, joten pitihän siinä jotain keksiä. Keisarin uudet kuviot on minusta hauskin Disney-elokuva ikinä, joten ei ole ihme, että myös Yzma on huvittava pahis. Kuitenkin suuri osa Yzman hauskuudesta syntyy kanssakäymisestä Kronkin kanssa eikä hahmo tuntuisi yksin läheskään yhtä hyvältä. Tämä hieman vähentää Yzman pisteitä listallani. Yzma on pahis, jota pystyn jotenkin ymmärtämään: en siedä liiallista ylimielisyyttä ja minuakin varmaan ärsyttäisi sellainen ihminen kuin Kuzco. Tyytyisin kyllä Yzman asemassa vain potkuihin, enkä juonittelisi kostoa!





8. Prinssi Juhana - Robin Hood


En juuri välitä Disneyn Robin Hoodista, mutta mieleenpainuvat pahikset tekevät elokuvan vähän paremmaksi. Etenkin prinssi Juhana, joka pelkuruudessaan on enemmän huvittava kuin uhkaava pahis. Tätä vallanhimoista leijonaa on hauska katsoa, tosin minua vähän ärsyttää se jatkuva peukalon imeminen... Prinssi Juhana on myös yksi niitä harvoja Disney-pahiksia, joilla on historiallinen tausta (toinen tällainen pahis on Pocahontasin Ratcliffe), vaikkei hahmo oikeaa kuningas Juhanaa ainakaan ulkonäöltään muistuta...





7. Claude Frollo - Notre Damen kellonsoittaja



Frollo on ehdottomasti yksi karmeimmista Disney-pahiksista, mutta myös yksi kiehtovimmista. Harvan pahiksen ajatuksia kuvataan elokuvassa yhtä syvällisesti Frollon. Tuomari Frollo uskoo, että hänen pahat tekonsa ovat oikein, ja ylpeilee pahuuden sijaan hyvyydellään. Ehkä juuri tämä piirre tekee hänestä niin pelottavan hahmon. Kuinka moni toisille ihmisille vääryttä tekevä on mahtanut ajatella, että tekee oikein? Frollossa on syvyyttä ja realistisuutta, ja jos minun koskaan pitäisi pitää esitelmä jostakin Disney-pahiksesta, Frollo olisi ensimmäinen vaihtoehtoni. En sanoisi erityisemmin pitäväni hänen hahmostaan, mutta juuri inhon tunteesta tunnistaa hyvin onnistuneen pahiksen.




6. Pahatar - Prinsessa Ruusunen



Rakastan Prinsessa Ruususta. Elokuva edustaa Disneyn klassikoista kaikkein puhtaimmin satugenreä: on linnoja, haltijattaria ja tietenkin hyvän ja pahan taistelua. Pahatarta voisi sanoa miltei pahuuden ruumiillistumaksi(nimestäkin voi päätellä jotain), joka uskoo viimeiseen asti pahan voimien voittavan hyvyyden ja rakkauden. Hän on Disneyn naispahiksista kaikkein elegantein ja varmasti myös voimakkain. Hänessä on myös todella uhkaava aura, johtuen ehkä juuri hänen hienostuneesta olemuksestaan. 



5. Jafar - Aladdin

En oikeastaan osaa selittää, miksi Jafar on näin korkealla. Hän on yksinkertaisesti hyvä pahis, jonka tekemisiä on mielenkiintoista ja kammottavaa seurata. Pidän Jafarista enemmän ennen elokuvan kliimaksia, jolloin hänen päässään kyllä napsahtaa täydellisesti. Jafarilla on joitakin hauskoja kommentteja, kuten (en muista suomenkielistä): "I think it's time to say goodbye to Prince Abubu." Hänellä on myös mahtavia ilmeitä, kuten kyseisessä kuvassa.

4. Hades - Herkules

Olen aina pitänyt kreikkalaisesta mytologiasta, mutta en ole siitä niin tarkka, että minua ärsyttäisi Herkuleksen "väärät" kuvaukset jumalista, kuten Hadeksesta. Varsinkin, kun hahmo on aivan mahtava! Hades on huumorintajuinen tyyppi, jolla on harvinaisen lyhyt pinna.Hän on niin hauska, että on helppo unohtaa, miten julma hän todellisuudessa onkaan. Millainen ihminen (tai jumala) haluaa tappaa viattoman vauvan vain jotta saa vallan? Oli miten paha tahansa, Hadesta on kuitenkin vaikea vihata, sillä niin riemastuttava hahmo hänestä on tehty! 

3. Gaston - Kaunotar ja hirviö

Olen vähän yllättynyt, että Gaston pääsi näinkin korkealle. Totta puhuen minulla on vähän ristiriitaiset tuntemukset hänestä: toisaalta hän on ahdasmielinen idiootti, mutta samalla huvittava hahmo, josta huomaan joka tapauksessa pitäväni. Gaston on täydellinen pahis Kaunottareen ja hirviöön: ihailtu ja komea mies, joka on kuitenkin kaikkea muuta kuin hyväsydäminen. Hänen hahmossaan tapahtuu elokuvan aikana kiintoisa kehitys: ensin hän vaikuttaa melko harmittomalta, vaikka onkin hyvin itsekeskeinen ja rasittava. Hänelle syntyy kuitenkin pakkomielle saada Belle vaimokseen, ja tämän vuoksi hän on valmis mihin vain, jopa tappamaan kilpakosijan. Gastonilla on erilainen tavoite kuin monilla muilla Disney-pahiksilla, mikä on mukavaa vaihtelua. Lisäpisteitä Gaston saa hauskasta nimikkolaulustaan! 

2. Ratigan - Mestarietsivä Basil Hiiri

Siinä missä Sherlock Holmesilla on professori Moriarty, Basil Hiiren arkkivihollinen on professori Ratigan. Tämä valtava rotta (joka tosin esittää hiirtä) on mestaririkollinen, joka hän tekee kaikkensa, jotta saisi suunnitelmiaan häiritsevän Basilin pois pelistä. Ratigan on yksi ilmeikkäimmistä Disney-pahiksista, ja pidän myös todella paljon hänen alkuperäisversion puhetavastaan. Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että meillä on ollut lemmikkirottia, ja pidän kyseistä eläimestä paljon (tosin rottien hännät ovat silti karmivia). En muuten muista nähneeni juuri yhtään sellaista TOP-listaa, jossa Ratigan olisi edes mukana, saati näin korkealla. Luulen yhden syyn olevan se, että koko elokuva tuntuu olevan vähän unohdettu, mikä on ikävää.

1. Scar - Leijonakuningas



Scar on täydellinen pahis. Hän pystyy ilman tunnontuskia murhaamaan veljensä Mufasan ja yrittää vielä murhata pienen veljenpoikansa Simban (ihmettelen, miksei Scar hoitanut tätäkin itse, sen sijaan että lähettää tyhmiksi tietämänsä hyeenat tehtävään...). Toisin sanoen hän on täysi psykopaatti. Mutta Scarista on tästä huolimatta vaikea olla pitämättä. Hän on kivan sarkastinen, pidän hänen hahmodesignistaan ja hänellä on mieleenpainuva pahislaulu. Lisäksi Jeremy Ironsin ääni on aivan upea. Leijonakuninkaassa kaikki tärkeät hahmot ovat hyvin onnistuneita, ja Scar on yksi parhaista.



Siinäpä ne sitten olivatkin. Työstin tätä listaa monta päivää koulukiireiden lomassa, ihanaa, että se tuli nyt valmiiksi. Kertokaa toki, mitkä pahikset kuuluvat teidän suosikkeihinne!

I wanna try everything, I wanna try even though I could fail!

Pitkästä aikaa! Todella pitkästä aikaa, en ole kirjoittanut sitten tammikuun... Koulutöiden kanssa on ollut paljon kiireitä enkä ole oikein keksinyt aiheita blogiteksteihin. En tiedä, milloin asiaan tulee muutos... Viimeistään kesälomalla varmaankin!

Kävin hiljattain katsomassa siskoni kanssa Disneyn Zootropolis - eläinten kaupunki -elokuvan (olen vieläkin hämmentynyt tuosta nimestä... miksei se vain voi olla Zootopia?), jota olin odottanut jo pitkään. Ei minulla niin kauheasti odotuksia ollut, mutta kuitenkin elokuva yllätti minut täysin! Kerron nyt vähän ajatuksiani elokuvasta, ilman suurempia juonipaljastuksia. Ei siis mitään pitkää arvostelua (ne kuuluvat toiseen blogiini), vain pieni katsaus tähän elokuvaan.

Kävin katsomassa elokuvan alkuperäisenä englanninkielisenä versiona 3D:nä. En yleensä käy katsomassa elokuvia 3D:nä, mutta tällä kertaa originaalin 2D-version esitysajat olivat niin huonot, ettei ollut oikein muuta vaihtoehtoa... Tottuminen laseihin pitkästä aikaa kesti hetken, mutta pian elokuva vei mennessään ja sen oikeastaan unohti olevan 3D:nä.

En tiennyt elokuvasta etukäteen juuri muuta kuin päähenkilöt ja että tarina oli jokin rikosmysteeri. Tämä sai mielenkiintoni heräämään, Disney-elokuvissa kun ei ole rikosten ratkontaa juuri harrastettu sitten Mestarietsivä Basil Hiiren (1986). Tai ei ainakaan tule mieleen, korjatkaa jos olen väärässä!

Zootropoliksen päähenkilönä on Judy Hopps (Ginnifer Goodwin), kani, jolta ei sisukkuutta tai innostusta puutu. Hän haluaa tulla poliisiksi, mutta edes omat vanhemmat eivät tue tyttärensä unelmaa, nimittäin kanista ei ole koskaan tullut poliisia. Judy ei kuitenkaan anna periksi ja pääseekin lopulta konstaapeliksi Zootropolikseen, moderniin, nisäkkäiden asuttamaan suurkaupunkiin. Siellä hän tutustuu Nick Wilde -nimiseen kettuun (Jason Bateman), huijariin, jonka kanssa Judy päätyy odottamatta selvittämään erään kadonneen saukon tapausta.

Täytyy myöntää, että luulin ennen elokuvan näkemistä päähenkilön olevan Nick eikä Judy (näin ilmeisesti oltiin alun perin suunniteltukin). Olen kuitenkin iloinen, ettei näin ollut. Judy on todella sympaattinen hahmo. Hän ei anna minkään tulla unelmiensa tielle, ei ympäristön odotuksien tai pienen kokonsa. Hän on optimistinen, mutta joskus myös pelokas ja neuvoton. Hän ei ole missään tapauksessa täydellinen, mikä tekee hänestä samaistuttavan. Hän on myös ulkonäöltään todella miellyttävän näköinen ja erityisesti mielialan mukaan liikkuvat korvat ovat suloiset. Judysta ei ole tehty liian söpön näköistä, mikä on hyvä - hän on kuitenkin nuori aikuinen.

Nickistä en pitänyt aivan yhtä paljon kuin Judysta, mutta hänkin on kuitenkin sympaattinen hahmo. Vähän Disneyn Robin Hoodia muistuttava, ilkikurinen mutta hyväsydäminen huijarikettu toi mukavaa vastakkaisuutta Judyn rehellisyydelle. Hän on kyyninen ja viileää ulkokuorta ylläpitävä tyyppi, joka aliarvioi Judyn pahasti ja joutuu siksi pakolla tämän kumppaniksi. Tällainen vastakkainasettelu päähenkilöiden välillä ei toki ole uutta, mutta se kuitenkin toimii. 

Tämä kohtaus kuului ehdottomasti elokuvan hauskimpiin. Kuvan lähde: http://m.pantip.com/topic/34616247?

Zootropoliksessa on paljon sivuhahmoja - ehkä liikaakin. Monet tuntuivat esiintyvän liian vähän. Mieleenpainuvimpia hahmoja olivat välinpitämätön poliisipäällikkö Bogo (Idris Elba), lajiltaan kafferipuhveli, iloluontoinen poliisi-gebardi Benjamin Clawhauser (Nate Torrence), Judyn vanhemmat Bonnie ja Stu Hopps (Bonnie Hunt ja Don Lake), laiskiainen Flash (Raymond S. Persi) sekä oma suosikkini rikollispomo Mr Big (Maurice LaMarche) En oikein tiedä miksi, mutta tämä päästäinen oli minusta aivan ihana! Kylmästä ulkokuorestaan huolimatta hän kuitenkin välittää todella tyttärestään.

Zootropoliksen animaatio oli aivan upeaa jälkeä. En ole vieläkään täysin lämmennyt ajatukselle, että kaikki animaatioelokuvat tehtäisiin jatkossakin tietokoneella, mutta siinä on kyllä puolensa. 3D oli siitä hyvä, että välillä tuntui kuin olisi ollut itse turistina Zootropoliksessa. Niin hahmot kuin rakennuksetkin olivat persoonallisia eivätkä tuntuneet etäisiltä, niin kuin tietokoneella tehty animaatio minusta joskus tuntuu. Kehitys on selvästi nähtävissä. 

Oli mukavaa, etteivät kaikki elokuvan juonenkäänteet olleet ennalta arvattavissa. Jotkut kohdat eivät toki tulleet yllätyksenä, mutta itse en olisi esimerkiksi elokuvan pääpahista arvannut. Disney taitaa tosiaan pitää yllätyspahiksista nykyään? Minulla on jo vähän ikävä koko elokuvan ajan juonittelevia, peittelemättömän pahoja pahiksia... Kun pahis paljastetaan vasta lähempänä loppua, hänen hahmonsa jää aika yksipuoliseksi. Saamme vain ohimennen tietää hänen motiivinsa, emmekä pääse juuri lainkaan tutustumaan siihen, millainen hän todella on. Mutta muista käänteistä pidin!

Toinen asia, mikä vähän harmittaa, on että Zootropoliksessa ei juuri lauluja ollut. Elokuvassa soi kyllä kaksikin kertaa Zootropolisin kuuluisan laulaja Gazellen (äänenä Shakira) kappale Try Everything. Biisi oli mieleenjäävä ja tarttuva, ja sen soidessa elokuvan lopussa olisi melkein tehnyt mieli yhtyä mukaan. Mutta haluaisin taas kunnon musikaaleja...

Viittauksia toisiin Disney-elokuviin löytyi Zootropoliksesta paljon, huomattavimmin Frozeniin. Elokuvasta löytyy esimerkiksi hahmo, jonka nimi on Weaseltonin herttua. Nimi on selvästi viittaus Frozenin Weseltonin herttuaan, ja hahmoilla on vieläpä sama ääninäyttelijä Alan Tudyk. Pidin myös paljon tästä poliisipäällikkö Bogon lausahduksesta: "Life isn't some cartoon musical where you sing a little song and all your insipid dreams come true. So let it go." 

Kokonaisuutena pidin kuitenkin Zootropoliksesta paljon. Olin yllättynyt siitä, miten kypsä elokuva loppujen lopuksi oli. Jotkin aiheet tuntuivat kovin aikuismaisilta, vaikka kyllä lapsetkin varmaan tästä pitävät. Huumori oli osuvaa ja sitä oli sopivassa suhteessa vakavimpiin kohtauksiin. Elokuva oli kyllä todella pitkä animaatioksi, välillä mietin, että milloin tämä loppuu. Ei sillä, että olisin kyllästynyt, kyllä Zootropolis piti otteessaan alusta loppuun saakka. Hyväntuulinen elokuva, jossa oli sympaattisia hahmoja, upeaa animaatiota ja ehdottoman tärkeä sanoma. Jatko-osa voisi olla kiva (hyvin tehtynä), Zootropoliksessa on varmasti vielä paljon nähtävää! 

Liebster Award

Myöhäiset uudenvuodentoivotukset kaikille! Viime kuussa sain Ihmeiden aukio- sekä Rinki tinki tinki- blogeja pitävältä Annalta Liebster Award- tunnustuksen. Menin hämilleni, sillä tunnustus oli minulle aivan vieras juttu. Olin kuitenkin iloinen, ja vaikuttaa siltä, että blogini kävijämäärä on noussut tunnustuksen jälkeen! Kiitos paljon, Anna! 

Liebster Award on tunnustus, joka annetaan hyville blogeille, joilla on vähän lukijoita. Tarkoituksena on saada blogille lisää lukijoita.

Liebster Award-tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:


1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
 2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi.
 3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse. 


Ensinnäkin täytyy sanoa, että lukulistallani on tällä hetkellä melko vähän blogeja. Siispä annan tunnustuksen vain kolmelle blogille: 

Missing Link

Me,myself&I

In a Place of Miracles


 Ja tässä tulee kysymykseni tunnustuksen saajille: 

1.       Mikä on paras näkemäsi animaatioelokuva (ei välttämättä se kaikkein rakkain, vaan elokuvallisesti ja toteutukseltaan hyvä)?

2.       Minkä elokuvan olet halunnut nähdä jo pitkään, muttet ole nähnyt? 

3.    Mitä nostalgia merkitsee sinulle?

4.       Suosikkisi fiktiivisistä pareista? 

5.     Mille ajalle siirtyisit, jos käytössäsi olisi aikakone? Miksi?

6.       Mikä on paras näkemäsi elokuvasovitus kirjasta?

7.       Kenet julkisuuden henkilön haluaisit tavata ja miksi? 

8.       Mitä asiaa haluat kokeilla ainakin kerran elämäsi aikana?

9.       Oletko enemmän ekstrovertti vai introvertti? 

10.    Miten selittäisit rakkauden?

11.   Mitä tarvitaan onnelliseen elämään?  

Anteeksi, etteivät kysymykset välttämättä ole siitä kaikkein omaperäisimmistä päästä. Nyt tulee sitten se tunnustuksen hauskin osuus, eli vastaaminen Annan kysymyksiin: 



                           1. Milloin ja miksi päätit aloittaa blogin pitämisen?

Aloitin blogin viime vuoden kesäkuussa. Syynä oli, että halusin saada ajatuksiani julki. Olen aika ujo ihminen, mutta blogiin kirjoittamista ei onneksi tarvitse jännittää!

2. Kuinka kauan sinulla menee keskiverroin yhden blogitekstin kirjoittamisessa?

 

Vaikea sanoa. Kirjoitan harvoin koko blogitekstin yhtäjaksoisesti, joten en ole varma... Luulen, että ilman taukoja kirjoittamiseen menee noin tunti.

 

 3. Mikä asia kuuluu erottamattomasti jouluusi, jota ilman joulu ei ole joulu?

 

Läheiset ihmiset ja porkkanalaatikko. :)

 

4. Mitä vuonna 2016 ilmestyvää elokuvaa odotat eniten?

 

Tänä vuonna on tulossa paljon lupaavan oloisia elokuvia! Odotan ainakin Disneyn Zootopiaa sekä loppuvuodesta tulevaa Marvelin Doctor Strange- elokuvaa. En ole koskaan ollut erityisen innostunut Marvelin elokuvista, mutta äkkiä alkoi kiinnostaa paljonkin, kun pääosassa on suosikkinäyttelijäni Benedict Cumberbatch. Myös Fantastic Beasts- elokuva kiinnostaa, vaikka myös arveluttaa. Miten alle satasivuisesta kirjasta saa trilogian? Onneksi J.K. Rowling on käsikirjoittajana ja ihana Eddie Redmayne pääosassa!

 

 

Lähde: http://blogs-images.forbes.com/markhughes/files/2015/08/Zootopia-4-1940x1119.png

 

 

5. Mikä on tärkein esineesi, jota ilman et voi elää? (Kännykkää ja tietokonetta ei lasketa mukaan.)

 

Varmaankin kynä, sillä jollakin pitää saada kirjoittaa! :D

 

 6. Mikä on ensimmäinen elokuva, jonka muistat nähneesi elokuvateatterissa?

 

Muistan hyvin hämärästi nähneeni DreamWorksin Hain tarinan. Olin tuolloin viisivuotias, ja muistelisin että meillä oli kylpylelujakin elokuvan hahmoista...

 

7. Mitä harrastat?

 

Teatteria, tosin tällä hetkellä en ole mukana missään produktiossa. Elokuvissa tulee käytyä sen verran usein, että sen voisi laskea harrastukseksi (tosin harmillisen kalliiksi sellaiseksi).

 

8. Mihin Disney-elokuvan lauluun voisit herätä joka päivä?

 

Olen maininnutkin, että Circle of Life olisi kiva herätysbiisi. Tosin sitä voisi myös pelästyä... Toinen mukava biisi olisi Belle, bonjour-huutoineen kaikkineen. Mutta mahtaako mikään laulu oikeasti olla miellyttävä kouluaamuna?

 

9. Keneen Disney-hahmoon samaistut parhaiten?

 

Belleen, kuten olen jo kertonutkin. Pidämme molemmat lukemisesta, olemme hieman yksinäisiä ja meillä on vähän samantyylinen huumorintaju. Huomaan myös joskus uneksivani seikkailuista.

 

10. Mikä on mielestäsi paras Disneyn studioiden näytellyistä elokuvista?

 

Nyt täytyy tunnustaa, että olen nähnyt melko vähän Disneyn näyteltyjä elokuvia... Pidän ainakin elokuvasta Pirates of the Caribbean - Mustan helmen kirous sekä viime vuonna ilmestyneestä koskettavasta Tomorrowland:ista. Hienoja näyttelijöitä ja hyvää huumoria molemmissa elokuvissa. Tosin Tomorrowland tuntui jäävän vähän kesken...

 

Lähde: http://disneyscreencaps.com/pirates-of-the-caribbean-the-curse-of-the-black-pearl-2003/89/

 

 

11. Minkä Disney-klassikon tarina muistuttaa eniten sinun tähänastista elämäntarinaasi? 

Tämä on vähän hankala kysymys. Mieleeni tulee Herkules, koska olen aina tuntenut oloni vähän ulkopuoliseksi ja olisi hienoa tulla kaikkien hyväksymäksi, vaikkei se välttämättä mahdollista olekaan. Lisäksi kuuluisuus on kutkuttava ajatus. En siis halua kuulostaa mitenkään itsekeskeiseltä, mutta olisi hienoa, jos ihmiset joskus tuntisivat minut saavutusteni vuoksi. 



Siinä se taisikin sitten olla. Kiitos vielä kerran, Anna! :)

Ja loppuun vielä ilmoitusasia. Koska Court of Eleanor tuntuu vakiintuneen jo nimenomaan Disney-blogiksi, päätin myös, että sitä se myös tulevaisuudessa olisi. Tarinoita saatan julkaista vielä aika ajoin (minulla on yksi keskeneräinenkin tarina, jonka jatkuminen on epävarmaa...), mutta muuten omistan blogin pelkästään Disney-jutuille. Muita kiinnostuksenkohteitani varten perustin juuri blogin A Geek Interpreter, missä ei ole vielä oikein mitään, mutta minne on tulossa juttuja ainakin elokuvista ja TV-sarjoista. Käykää ihmeessä katsomassa, jos kiinnostaa!